Ajattelin ennen, että tavaroista luopuminen olisi jotenkin tuskallista ja epäkannattavaa. Säilöin valtavia määriä vaatteita, kenkiä ja epämääräistä sälää uskoen, että niistä olisi vielä tulevaisuudessa hyötyä. Tiesin, että asialle pitäisi tehdä jotain (kuka oikeasti tarvitsee liian pieniä kenkiä?), mutta työnsin asian pois mielestäni enkä tehnyt asialle mitään pitkään aikaan. Muutto pienempään asuntoon ja yhteen miehen kanssa kuitenkin avasi silmäni lopullisesti: tavaraa oli mahdottoman paljon, eikä se kaikki tulisi mitenkään mahtumaan uuteen asuntoon. Karsin tavaraa rankalla kädellä ennen muuttoa, mutta muuttolaatikoita kantaessani ymmärsin että tavaraa oli edelleen liikaa.
Nykyisin olen vähentänyt tavaraa säännölliseen tahtiin ja alan olla pikkuhiljaa tyytyväinen. Tavaran vähennys on ollut yllättävän puhdistava kokemus ja meillä on nyt tilaa hengittää. En ahdistu enää kotimme tavaroista, sillä niitä on huomattavasti vähemmän. Olen tyytyväinen, etteivät kaapit ja laatikot pursuile enää epämääräistä tavaraa. Karsittavaa löytyy kuitenkin edelleen, eikä se varmasti tule lähiaikoina loppumaankaan, sillä olen jatkuvasti kriittisempi tavaraa kohtaan. Viimeaikoina olen hankkiutunut eroon useista tavaroista, joista en vielä pari kuukautta sitten olisi suostunut luopumaan millään hinnalla.
Positiivista on myös se, kun karsimisen myötä huomaa oman ajatusmaailmansa muuttuvan vähemmän kulutuskeskeiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti